Liiketila, Vuokrattavana, 20250 Postikatu 2, Kohde 1180

Huippukuntoista ja täysin muunneltavissa olevaa toimistotilaa keskustan läheisyydestä.

Vuokrattavana Nereis Business Gardenista toisessa kerroksessa 171m² toimistokokonaisuus. Kiinteistö on valmistunut vuonna 2014 joten se on uutta vastaava. Kokonaisuutta voi asiakkaan tarpeen mukaan täysin muokata esimerkiksi lisäämällä tarpeen mukaisia huoneita, isoja ja pieniä tai esimerkiksi erillisiä neuvottelutiloja. Toimisto on viilennetty ja kuituyhteys tulee kerrokseen.

Talossa toimii ravintola jonka palveluita vuokralainen voi vapaasti käyttää, kellarissa on pyörille oma tila, pukuhuoneet sekä suihkut käytettävissä. Pihalla on nimettyjä autopaikkoja, vieraspaikkoja sekä talon 1. kerroksessa on autohalli josta paikkoja vuokrattavana. Aulapalvelut ovat vuokralaisen käytettävissä ja sisältyvät vuokraan.

Nereis Business Garden on LEED Gold ympäristösertifioitu. Nereis Business Gardenin käyttäjälle LEED Gold -sertifiointi tarkoittaa mm. miellyttävää ja terveellistä työympäristöä. Erityistä huomiota on kiinnitetty puhtaaseen sisäilmaan, lämpötilan tasaisuuteen, hyvään akustiikkaan ja valaistukseen. Vuokralaiset voivat itse vaikuttaa omien tilojensa energiankulutukseen seuraamalla sähkön-, lämmön- ja vedenkulutustaan sekä säätämällä lämmitystä ja jäähdytystä.

Vuokrasopimuksen muoto ja aika neuvotellaan erikseen tapauskohtaisesti. Vuokra koostuu pääoma- ja ylläpitovuokrasta, tarkemmat hintatiedot kysyttäessä.

Tila on heti vapaa.

Kohteen tiedot PDFTulosta PDF

Osoite:
Postikatu 2
20250 20250
Kaupunki/kunta:
Turku
Tilatyyppi:
Liiketila
Pinta-ala:
120 m2
Kauppatapa:
Vuokrattavana

Lisätiedot

Varusteluettelo:
WC

Julkaisijatiedot

Päivitetty:
24.1.2020 12:38
Julkaistu:
21.11.2019
Julkaisija:
Turun Seudun Vuokravälitys Oy

Kohde kartalla

Yhteystiedot

Jouko Reijonen
Turun Seudun Vuokravälitys Oy

Pyydä lisätietoa


Lomakkeen tietoja ei tallenneta. Tiedot lähetetään sähköpostitse yhteyshenkilölle.
 

Turun seudun yritys- ja innovaatiopalveluiden tuottamisesta ja koordinoinnista vastaa seudun kehitysyhtiö Turku Science Park Oy.

Turku Science Park Oy
Joukahaisenkatu 3-5 A, 20520 Turku

 


Kirjaudu sisään